Tallink Group » Finnish Releases (FI)
Pressroom
Press releases
Pressiteated (EE)
Finnish Releases (FI)
Pressmeddelande (SE)
Pressemitteilungen (DE)
Preses relīzes (LV)
Stock Exchange Releases
Image Bank
Contacts

Tallink Silja Oy:n toimitusjohtaja Keijo Mehtonen jää eläkkeelle

Tallink Silja Oy:n toimitusjohtaja Keijo Mehtonen on päättänyt jäädä eläkkeelle. Mehtonen jatkaa Tallink Silja Oy:n hallituksen jäsenenä. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Margus Schults.

Keijo Mehtonen on työskennellyt Tallink Finland Oy:ssä ja sittemmin Tallink Silja Oy:ssä yhteensä 20 vuoden ajan. Hän johti Tallinkin Suomen toimintoja yrityksen perustamisesta alkaen ja vuonna 1998 hänestä tuli myös Tallink-konsernin hallituksen jäsen. Hänen kokemuksensa on ollut erityisen arvokas Tallinkin ja Silja Linen yhdistymisprosessissa.

“Olen erittäin kiitollinen hänen ponnisteluistaan yhtiön kehittämisen eteen näiden vuosien aikana,” kertoo Tallink-konsernin pääjohtaja Enn Pant. “Hän on ollut avainasemassa Tallinkin Itämeren laivaliikenteen kasvussa. Haluan kiittää Keijoa hänen työpanoksestaan ja olen vakuuttunut, että hänen kokemuksestaan voimme ammentaa myös tulevaisuudessa”.

Tallink Silja Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Margus Schults. Hän on toiminut Tallink-konsernin hallituksen neuvonantajana vuodesta 2008. Ennen Tallink-konserniin tuloa Schults työskenteli johtavan pohjoiseurooppalaisen SEB-pankkiryhmittymän Tukholman pääkonttorissa henkilöstöhallinnon johtotehtävissä. Myyntijohtaja Pasi Näkki on nimitetty Tallink Silja Oy:n varatoimitusjohtajaksi. Näkki jatkaa edelleen myös nykyisessä toimessaan vastaten Suomen markkina-alueen myynti- ja markkinointitoimenpiteistä.

Muutokset ovat astuneet voimaan tänään.

Lisätiedot:
Pasi Näkki, varatoimitusjohtaja, Tallink Silja Oy,
puh. +358 40 773 1348, pasi.nakki@tallinksilja.com
Keijo Mehtonen, hallituksen jäsen, Tallink Silja Oy,
puh. +358 40 7490023, keijo.mehtonen@tallinksilja.com

 
Printable version Tell a friend